Maaliskuuta

Maaliskuussa sitten itkettiin ja kiristeltiin hampaita... Nimittäin lukukauden lyhyys ja tehtävien töiden sekä luettavien kirjojen määrä iski vasten kasvoja Suomen matkasta ja olympiahuumasta toipuessa.

En ole tainnut vielä kertoa, mitä kaikkea tämä lukukausi pitää sisällään, joten siitä lyhyesti tässä. Tänä keväänä minulla on kymmenen kreditin verran opintoja, mikä on edelleen vähemmän kuin suurimmalla osalla muita opiskelijoita, mutta totesin että enempää en olisi kyllä tämän kevään aikana jaksanutkaan tehdä. Yksi kreditti tulee kurssista Spiritual practices. Kevään aikana olen huomannut miten omat aivot todellakin käyvät paremmin englanniksi, koska minun on ollut äärimmäisen vaikea suomentaa tiettyjä juttuja, kuten esimerkiksi juuri tämän kurssin nimeä... Mutta siis hengellisen elämän harjoittamisesta ja harjoituksista on kyse. Viikoittain käydään eri teemoja läpi paastosta sapattiin ja lectio divinasta joukkoon erilaisia omia hartaudenharjoitusmalleja, joiden suomennoksista en ole koskaan kuullutkaan. :P Luennon lisäksi kurssiin kuuluu pienryhmäkeskusteluja sekä harjoitteet omalla ajalla.

Tämän kurssin lisäksi opiskelen kolmen kreditin verran Vanhaa testamenttia, lapsityötä ja nuorten elämän solmuja. Vanha testamentti on työmäärältään haastavin kaikista, mutta aika hyvin siitä tähän mennessä on selvitty. Siitä kyllä kiitos taitaa kuulua vanhoille opinnoille, sillä suurin osa tämän kurssin jutuista on ollut vanhan kertausta. Välillähän tuo tuppaa turhauttamaan, tätä kurssia kun en jostain syystä saanut hyväksiluettua, mutta on sitä uusiakin asioita tullut matkan varrella ja jos ei muuta, niin hauskoja tekstin dramatisointeja luokkatilanteissa. ;)

Lapsityön kurssi on ollut todella mielenkiintoinen. Ennakkoasenteenihan tätä kurssia (ja koko lapsityötä) kohtaan ovat olleet tunnetusti kirjavat. ;) Työhän on ensiarvoisen tärkeää ja aika mielenkiintoistakin. MUTTA kokemukset lapsityöstä erinäisissä oloissa ovat olleet aika kaoottisia, etenkin kun koulutettuna, mutta kuitenkin niin kouluttamattomana, pitäisi osata toimia sellaistenkin lasten kanssa, jotka ehkä toimivat ja oppivat hieman erilailla kuin suurin osa ikätovereistaan. Siinä on usein mennyt sormi suuhun ja kaaoksesta tullut vain päänsärky... Tämän kurssin anti on ollut kyllä loistava! Olemme ensimmäinen North Parkin luokka, jotka olemme saaneet nykyisen dekaanimme L. Cannellin lapsityön kurssista nauttia. Professorillamme on nimittäin vuosien ja vuosikymmenten kokemus alalta, hän on erittäin fiksu ja oppinut, siltikin hyvin maanläheinen, ja etenkin maalaisjärjellä omista kokemuksista ammennetut neuvot ovat korvaamattomia. Jotenkin sitä aina innostuu tästäkin alasta, vaikka ei se kyllä varmaan minua varten ole tarkoitettu... :)

Ja lopuksi vielä kevään helmi Youth issues and assessment, elikkä niihin nuorten elämien ongelmiin perehtyminen ja pulmien ratkominen. Jälleen kerran voi todeta kurssista että juuri tätä täältä tultiin hakemaankin! Asiantuntemuksen ja materiaalin määrä tällä puolella palloa on mahtava. Tuntuu että olisi niiiin paljon perehdyttävää, kirjoja joita pitäisi lukea, tutkimustuloksia joihin perehtyä, keskusteluja joita käytävä, nettisivuja joita selattava... Niin paljon hyvää informaatiota, että ottaa ihan päähän kun ei kaikkea kuitenkaan ehdi tutkia. Mä vaan haluaisin lennättää nämä meidän nuorisotyön proffat Suomeen ja pistää koko vapiksen nuorisotyön porukan kuukauden intensiivikurssille näiden loistotyyppien kanssa. ;D Antoisaa, virkistävää, ravitsevaa, kasvattavaa, silmiä avaavaa... Niin kovin usein viime vuosien ja opiskelujen aikana sitä on kysynyt itseltään "Mitäköhän ihmettä mä olen oikein tekemässä?" ja nämä kurssit palauttavat mieleen sen, miksi alunperinkin lähdin näitä asioita opiskelemaan. Olikohan tossa nyt tarpeeksi ylisanoja tähän postaukseen? ;)

Janelle opiskeli Covenantin historiaa ja tenttiaamuna keittiön valkotaulu oli täynnä tärkeitä nippelitietoja.

Maaliskuuhun mahtui myös St. Patricks day eli pyhän Patrikin päivä. Chicagossa on huiman paljon irlantilaistaustaista väestöä ja sehän tarkoitti kaiken maailman juhlallisuuksia ympäri kaupunkia. Mäkkäri myi Shamrock shake -pirtelöjä, kaikki ihmiset pukeutuivat vihreään bling blingiin ja Chicago-joki värjättiin vihreäksi. Kaikesta tästä tuli mieleen Suomen vappu - sääkin oli lopulta sen mukainen... :)

Minähän aniharvoin pukeudun mihinkään vihreään, mutta sattumoisin tuona päivänä laitoin keväisen limenvihreän kaulahuivin päälleni.

Tuolta se joki sitten näytti. Ei ole photoshopattua ei, vaikka sitäkin joku jo ehti epäillä. ;)

Vihreää siellä, vihreää täällä. Nämä tyypit pääsivät telkkariin.

Mun mielestä yksi Chicagon keskustan tärkeimpiä kiintopisteitä ja katukuvan ikoneja on vanha kunnon Chicago-teatteri. Melkein joka kerta siitä ohi kulkiessa on vaan napattava kuva, vaikka niitä on ennestäänkin jo useita. Tällä kertaa vähän karumpi, mustavalkoinen kuva...

Keskustan katujen tallaaminen on aina yhtä kivaa. Vielä ainakaan en ole ehtinyt kyllästyä.

Ja jazz on vihdoin palannut kaduille! Näillä tyypeillä oli hyvä meininki päällä ja repertuaariin kuului joukko leffojen ja tv-sarjojen tunnareita.

Ainiin, olihan meillä tosiaan kevätlomakin maaliskuussa! Se tosin meni kyllä ohi niin vauhdilla ja lahjakkaasti, että jälkeenpäin vain kyseli itseltään "Ai mikä loma?". Mutta kyllä lomassakin oli kohokohtansa, nimittäin Wisconsinin berniklubin alue-erkkari. Näistä pienistä erikoisnäyttelyistä Wisconsin on maan suurin. Tänä vuonna koiria oli ilmoitettu 160, eli hieman normaalia vähemmän, koska myös koko USA:n pääerikoisnäyttely on Wisconsinissa, ja monikaan ei halua ajella maan halki samaan paikkaan kahdesti. Osallistujissa oli kuitenkin paljon hienoja koiria, esimerkiksi kuvan Ty, jonka näkemistä olin jo pitkään odottanut. Ty ei ole ihan mikään turha tapaus, vaan Kanadassa viime vuoden kaikkien rotujen näyttelykoirakisan ykkönen. ;) Nyt kun vielä kolmisen viikkoa jaksaa opiskella, niin lukukausi on ohi ja pääseen uudestaan Wisconsiniin seuraamaan viikon mittaista jättiläismäistä pääerkkaria! Unelmien täyttymys myös tällä elämän saralla! ;)

Kiekkohuumaa

Laitetaanpas nyt muutama sananen vielä helmikuun tapahtumista... :) Eli kun saavuin takaisin tänne Suomesta, eipä aikaakaan kun Vancouverin talviolympialaiset alkoivat. Hieman piti aluksi jännittää, missä sitä kuningaslajia eli jääkiekkoa pääsisi seuraamaan, kun ei näissä täkäläisissä ole niin paljon kiekkohulluja. Amerikkalaisille (tai ainakin enemmistölle chicagolaisista) ensiksi tulevat amerikkalainen jalkapallo ja baseball, sitten vasta koripallot, jääkiekot ja muut lajit. Tosin kyllähän Chicago on verrattaen ihan hyvä kiekkokaupunki, onhan meillä täällä hieno Blackhawksien United Center ja Blackhawksien kausikin on ollut hieno (hyvä Antti Niemi!). ;)

Ensimmäisen viikon pienemmät pelit tyydyin kuuntelemaan Ylen nettiradiosta, tänne kun ei näytetty Yle Areenan tai muitakaan Eurovision kiekkolähetyksiä ja amerikkalaiset mediat eivät niitä nettiin laittaneet. Kun tärkeämmät pelit lähestyivät, apu löytyi kanadalaisista - totta kai! Dekkerin perhe kutsui minut katsomaan ensimmäistä USA - Kanada peliä ja suostuin sillä ehdolla että saan jäädä katsomaan sen jälkeen tulevan Suomi - Ruotsi pelin. Täällähän kelpasi sen puoleen katsoa, että kaikki Vancouverin lähetykset tulivat meillä iltapäivä neljän ja puolenyön välillä, joten kerrankin siitä ei tarvinut murehtia. (Santala-aikaan koettiin sekin että aamuyöllä puoli kolmelta ajettiin opistolle katsomaan Kanadasta suorana tulevia pelejä...)

Seurassa ei ainakaan ollut valitettavaa! Minä istuin Dekkerien sohvalla kaksi viikkoa sinivalkoisissa vaatteissa, mm. uudessa super upeessa Mikko Koivu pelipaidassa (!), ja Jim ja Christine uskollisesti verhoutuivat puna-valkoisiin vaahteranlehdin koristeltuihin Kanada-vermeisiin. Toki sen ensimmäisen yhteisen peli-illan tulokset olivat kummallekin joukkueelle masentavat, mistä sitten yhdessä yritettiin toipua seuraaviin peleihin.

Olympialaisten aikaan taisin nukkua useampia öitä kanadalaisessa kakkoskodissani, kuin mitä meillä Fosterilla... Jääkiekon lopullisiin tuloksiin oltiin ihan tyytyväisiä (niin miesten kuin naistenkin osalta, heh heh), sillä oikeat kolme maatahan siellä mitalisijoilla lopulta olivat! ;)

Minimaalinen pelipaita-kolikkokukkaro, jonka löysin Suomi-reissulla paperikuusta. ;)

Otin viralliseksi kisamaskotikseni Colbien, joka on ihan selkeästi Suomen leijona! Tässä Colbie on masentuneena hävityn USA-pelin jälkeen...

Kaikista hauskin matsi taisi kuitenkin olla finaalin Kanada - USA. Sain seurata sitä sohvalla kanadalaisten ja amerikkalaisten välissä, mikä oli erittäin jännä kokemus! ;) Jouduin julistamaan itseni Sveitsiksi (= puolueeton), jotta uskalsin istua paikallani pelin ajan.

Rebekah ja Christine aidot olympialapaset käsissään valmiina kannustamaan Kanadan voittoon.

Myös täällä oli kaikki rekvisiitta ja krääsä viimeisen päälle laitettu.

Christine ottaa kuvaa tulostaulusta. Tässä kohtaa Kanada vielä johti.

Amerikan puoli olohuonetta hihkuu riemusta, kun jenkit tulivat ja tasoittivat pelin jatkoajalle! Näettekö kasvoista kaiken sen vahingonilon? ;)

Kanadan puolella oltaisi tässä vaiheessa tarvittu nitroja avuksi... Ai sitä metelin määrää.

Ja Kanadan sankari Sidney Crosby lyö kiekon häkkiin ja Dekkerit sekoavat onnesta! :)

Dakota-kultsukin ihmettelee että mitä ne nyt noin rupes riehumaan...

Kisojen jälkeen sai huokaista syvään ja todeta "Onneksi ovat ohi - nyt taas ehtii opiskelemaan!". Kyllä sitä saikin sitten kiriä paljon lukemisen kanssa, että olympialaisille menetetyt tunnit saatiin kurottua kiinni...