Long time, no see... or write!
Tervehdys taas Chicagosta! Alkuvuosi on mennyt sellaista tahtia, että edes blogiin ei ole ehtinyt kirjoittelemaan. Päätin nyt kuitenkin ryhdistäytyä ja naputella muutaman rivin vielä illan ratoksi. Lisää luvassa heti, kun kahdelta kouluprojektiltani ennätän...
Julian vierailun jälkeen meni vain viikko, kun sain seuraavat vieraani tänne. Nikkasen pariskunta Turusta tuli katsastamaan Chicagon ja North Parkin, ja minulla oli ilo emännöidä heitä vajaan viikon verran. On mukavaa saada "oikeita turisteja" tänne käymään, koska silloin sitä itsekin lähtee paremmin liikkeelle tutkimaan uusia puolia Chicagosta, joita ei ole vielä aiemmin nähnyt. Tämän viikon aikana kokemus-listaa kartutettiin mm. outlet-myymälöillä, aidolla eteläisten osavaltioiden soul foodilla sekä jazzilla.
Minunhan ei pitänyt tulla joululomalla Suomeen, mutta toisinpa kävi... Iskältä tuli tekstiviesti, jossa hän kertoi rakkaan pappani menneen huonoon kuntoon ja papan ajan käyvän vähiin. Siltä istumalta lähdin kansainvälisten opiskelijoiden toimistolleja parin tunnin sisään paperiasiat olivat kunnossa ja lentoliput Suomeen ostettu kahden päivän päähän. (Ja mikä mukavinta, vakuutus lopulta korvasi matkani!)
Suomeen saapuminen oli aika ihmeellistä. Ensinnäkin lentokoneemme laskeutui pilvien alle juuri Hangon kohdalla ja sain ihastella iltavalaistuksessa loistavaa Hankoa ja bongailla tuttuja paikkoja (Halmstis, Stigu, Kylpyläpuisto, Tulliniemi... ja Santala!). Tuntuu kuin koko Suomi olisi puettu juhlavaan jouluasuun katuvalojen koristaessa tummaa talvista pakkasiltaa. Ja maan kamaralle saavuttua ihmettelin koko bussimatkan ihanan lumisia maisemia. Kotimaa oli kauneimmassa asussa, mitä ikinä olin nähnyt ja se jos mikä oli hieno tervetulotoivotus harmaasta suurkaupungista palaavalle.
Olin Chicagon talven keskellä miettinyt, että vaikka lunta ja pakkasta on, niin jokin asia mättää... Sehän oli tietenkin kirpeän raikkaan ilman puuttuminen! Nautinkin koko matkani ajan puhtaasta ilmasta, jota sai ulkona vetää keuhkot täyteen.
Tässä perheen miesväki lukee Xing ja superkaverit kirjaa. Iskää ja Aksua kiinnostaa enempi, Lenniä heiman vähempi... ;)
Vaikka matkalla oli ikävä syynsä, se oli myös pitkän odotuksen täyttymys, sillä sain tavata siskontyttöni ensi kertaa! Pikkuruinen "Tata Kea Patina" (pikkusiskon nimi Aksun mukaan) oli mitä suloisin pieni piiperöinen, vaaleanpunainen höpöttävä ja kieltä näyttävä käärö. :) Isoveljensä taas oli kasvanut kovasti ja puhettakin tuli aivan uudella tavalla viime kesään verrattuna! Nelli-tätiä hieman katseltiin kulmien alta kummastellen, sen verran kauan oli reissussa oltu (vaikka kaikki faktat tädin asuinpaikasta ja sinne matkaamisesta oli kyllä hienosti hallussa). Niin ja pojan ensimmäiset sanat matkalaukun kanssa palaavalle tädille olivat "jotain tutiaitia"! ;D
Jo ensimmäisenä iltana menimme iskän kanssa sairaalaan katsomaan pappaa. Ilokseni pappa vielä tunnisti ja muisti minut, ja sain istua hänen vierellään hyvän tovin. Puhetta hän ei enää voinut oikein tuottaa, lähinnä vain "kyllä" tai "ei" vastauksia kysymyksiin. Yksi tämän vuoden suurimmista lahjoista oli ehdottomasti se, että sain vielä palata katsomaan pappaa ja jättää hänelle hyvästit. Ikävä sankariani kohtaan on edelleen suuri...
Minähän en kertonut matkastani oikeastaan muille kuin muutamalle hyvälle ystävälle, sillä tiesin ettei tässä tilanteessa voimia ja aikaa olisi kiertää kaikkien tuttujen ja sukulaisten luona. Yksi asia oli kuitenkin varma - "kakkos-kotiin" Hankoon ja Halmstikselle olisi päästävä. Pääsin ilokseni muutamaksi päiväksi ystävien pariin Hankoon lataamaan akkuja ja juttelemaan puolen vuoden kuulumiset ihan kasvotusten.
Hangon suloista talvi-idylliä...
Perus-Nana ja perus-Anna jollain brunssintapaisella. Perus-Satu taisi olla Sandössä opettamassa kuvanottohetkellä.
Foster-home odotti minua kahden viikon matkan jälkeen sellaisena kuin sen jätinkin. Vain jääkaapin valkotaulun viesti oli muuttunut lähtöni jälkeen...
Harmikseni en päässyt osallistumaan Samuel-papan hautajaisiin, mutta kuvia sain aika pian hautajaisten jälkeen. Tilaisuus vaikutti aivan "papan näköiseltä" - ei mitään liian prameaa ja läheisimmät ystävät ja sukulaiset paikalla.
"Nuku, nuku nurmilintu. Väsy, väsy västäräkki. Nuku kun minä nukutan, väsy kun minä väsytän." Yksi varhaisimpia muistojani papasta on tämä unilaulu, jota pappa minulle on laulanut ollessani "Suopparissa" mummilla ja papalla hoidossa. Lempeys, kärsivällisyys, viisaus ja hyvä huumorintaju kuvaavat sitä, millainen pappa aina oli ja millaisena hänet tulen aina muistamaan.
Rakkaan Samuel-papan muistolle,Nelli
